Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Syyskuun yhdestoista

Lisätty 11.09.2017

Syyskuu matkaa kovaa vauhtia, välillä tuntuu ettei Geezeri kerkeä perässä. Ulkona sataa joka-ikinen päivä, nurmikko on kohta metrin korkuinen, ja kun viimein aurinko hieman uskaltaa näyttäytyä harmaan pilviharson välistä, saa päivänsä viettää iltavuorossa. Mutta kaikesta huolimatta syksy, olet silti paras!

Noh, mites meidän kenoarvonnassa kävi? Juuri niin hyvin kuin saattoi aavistella. Peliin sijoitetut rahat palautuivat prosentilla 0! Jos kyseiseen peliin samoilla numeroilla sijoittaisi rahansa x määrän aikaa, olisi tulos negatiivinen. Tuon hävityn summan Geezeri itselleen myöntää. Kannattaako kenoa siis pelata? Ainoastaan siitä syystä, että maksat tietoisesti että ostat itsellesi luvan unelmoida päävoitosta. Muussa tapauksessa ehkä ei. Tämä oli viimeinen oodi kyseiselle pelimuodolle allekirjoittaneen toimesta. Kiitos keno 2002-2017.

Viikonloppuna starttasi kotoinen Liiga. Päällimmäisenä avauskierroksilta mieliin jäi ehkä Saipan konttaaminen. Kaksi kertaa taateliin KooKoo:lta ja yksi pitkä pelikielto. Ei nyt lähtenyt sputnikeilta, toivottavasti Lehterä saa joukkonsa liitoon, muuten ensimmäisiä potkuja ei varmaan tarvitse kauaa odotella, koko joukkuettakaan kun ei voi vaihtaa. Myönnettäköön vielä, että allekirjoittanut laittoi keltamustia lapulle, ja molempina päivinä. Eli siis vedonlyönti kausi avattiin myös tappiollisena, mutta kyseessä olikin lähinnä viihdevetoja.

Tällä viikolla lähtee taas tililtä huntti rahastoihin, ja kun Geezeri kuukausiyhteenvetoa kuun lopussa taas näpertelee, näkee kestääkö takamus jälleen pienen lisäsijoutuksen vai ei. Syyskuussa ei pitäisi tosin niin isoja kertamenoja olla kuin elokuussa, joten toivo elää ja puuta koputetaan.

Eli aika kuulu hyvin pitkälti töissä, perheen parissa, urheilua parhaan mukaan seuraten, silloin tällöin viskejä maistellen ja tarinaa kirjoittaen. Geezerin esimmäinen etappi oli nettisivujen perustaminen ja sinne sisällön tuottaminen. Sivuja olisi tarkoitus kehittää käyttäjän silmään sopivammaksi kunhan aikaa ja tietotaitoa tähän löytyy. Lisäksi uusien sosiaalisten medioiden käyttäminen Geezerinä on ollut todella mielenkiintoista perinteisen facebookin sijaan.

Matka on vasta alkanut ja tarinan esipuheet kirjoitettu

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?